Nothing (well maybe something)

Wau. Hyvän fontin ettiminen on vaikiaa : P Entä jos kirjotan koko ajan boldattuna?? (uus sana, nörttini opetti!) No ehkä tää normaali menee? Ehkä ehkä.

Idea tästä blogista tuli anti-valentine's day:sta. Minusta ystävänpäivä on aina ollut turhin keksintö ikinä, en muista oonko koskaan suostunu juhlimaan sitä mitenkään. Kerran sain mukin. Pitää muistaa ystäviä yhtenä päivänä vuodessa, loput 364 päivää on ihan vitun sama. No kiva. Kuka vittu kannattaa tällasta???? Mä muistan ystäviä sillon kun non tärkeitä, and let me tell you, son paljon useammin kuin kerran vuodessa. Oon muutenkin ihan anti-life, mua ärsyttää monet asiat mitä meidän pitää tehdä ja olla, koska se kuuluu yhteiskuntaan. Haluan olla anti-life, ainakin niissä asioissa jotka on mulle tärkeitä.

Eli. En halua muuttua mihinkään. En halua et viiden vuoden (tai herra paratkoon, viiden kuukauden) päästä olen ihan hulluna ostamassa jollekin suklaata ja kukkia 14. helmikuuta. Se ei ole minua, never was and never will be.

Mutta ihmiset muuttuu, ja määkin haluan muuttua. En vaan tiettyyn suuntaan. On vaan kauhian vaikia muistaa mitä ajatteli ennen, mitä tunsi ennen. Mitä _oli_ ennen. Muistan et musta Seiska oli yläasteella coolein lehti ikinä, ja nyt en koskisi siihen pitkällä tikullakaan. Mitä ajattelin yläasteella?? En muista enää. Joten, tämän blogin tarkoitus (jos sillä sellainen pitää olla. miksi kaikella pitää olla tarkoitus? hmmm.. maybe we'll get to that later) on saada mut muistamaan mitä olen, haluan ja ajattelen. Etten huku muihin ihmisiin, etten huku maailmaan ja sen odotuksiin.

Kuten Cristina Yang sanoi Greyn anatomian uusimmassa jaksossa (kuutoskauden 13. jakso) "...you took a piece of me... and I let you. And that will never happen again." Kukaan ei enää vie paloja minusta. (ainiin ja Cristina on mun idoli, ihkutan siitä vielä teille)

Tässä kaikki tältä erää, talk to you soon <3