Nightmare Before Christmas

Oulussa oleminen on siitä kamalaa, että näen painajaisia. En tiedä johtuuko se tästä kaupungista vai siitä, että täällä mut herätetään kesken unien, mutta kun herään olen tosi surullinen, tai peloissani tai masentunut, riippuen vähän unesta. Ja se on tosi tyhmää, koska eihän unet ole totta, ei niiden pitäisi vaikuttaa normaaliin elämään. Niinkuin 8-v Inka totesi mulle sen jälkeen kun kerroin että mua masentaa kun mun kultakalat kuoli, "eihän sulla ole kultakaloja". No ei ole ei. Mielummin toivoisin että olisi ja ne kuolisi oikeasti, ainakin sitten voisi puhua siitä ihmisille ilman että ne pitää hulluna. Mietin kans, että onko mahdollista että kun mulle ei ikinä käy mitään surullista, niin mun mieli on ihan hämmentynyt ja alkaa ite luomaan mulle asioita jokka on surullisia? Sitten kun joku mulle läheinen kuolee tai saan syövän tai jotain vastaavaa, tulenkohan onnelliseksi? Who knows. Jos tajuais elämän tarkotuksen tai jotain.

Elämän tarkotuksesta puheen ollen, haluan aina mielellään tarkentaa mistä puhutaan kun sanotaan fraasi "elämän tarkoitus". Puhutaanko oman itsensä, tästä yhden ihmisen elämästä. Puhutaanko elämästä, elävistä olioista ja asioista. Vai pelkästään ihmiskunnasta? Onko kaikilla eliöillä sama tarkotus elämälle? Ja kuka sen määrää, jumalat, ihmiset, luontoäiti vai jokin ihan muu? Monesti myös ihmetyttää, että jos kukaan muu koko maailmassa ei ikinä olisi miettinyt elämän tarkotusta, en olis kuullut tästä käsitteestä, olisinko miettinyt sitä itse? Olisiko se pulpahtanut päähäni?

Itse pyrin koko ajan parantamaan itseäni, olemaan paras versio itsestäni mitä voin olla. Elää sen mukaan mikä on oikeaa minulle, ei sen mukaan mikä muille on oikeaa. Olisi helppo omaksua jonkin toisen ihmisen uskomus tai ottaa jokin uskonto ja seurata sen oppeja ajattelematta itse lainkaan. Mutta se on huijaamista, se on oman syyllisyydentunteen helpottamista, ainakin minulle. Haluan löytää itse oikean ja väärän rajat, jotta voin jonain päivänä olla sanojeni takana sataprosenttisesti, kun kerron lapsilleni, mikä on oikein ja mikä väärin. Niiden rajojen löytäminen tarkoittaa sitä, että täytyy välillä käydä siellä huonolla puolella ja tehdä huonojakin tekoja.

Moraali, hyvät teot ovat kuitenkin lähes aina suhteutettava kontekstiin, siihen hetkeen jossa teko tehdään. Minusta on ilkeää, tyhmää ja lapsellista odottaa, että eri olosuhteista tulevat ihmiset voisivat tehdä samoja päätöksiä. Joillekin ihmisille ei koskaan tulisi mielenkään pettää, kun toisille se on jatkuva kiusaus. Se ei tee toisesta parempaa ihmistä kuin toista. Tämän takia juoruilu on aina tyhmää (vaikkakin ihanaa, kuten kaikki paha ja kielletty), koska kun puhutaan ihmisistä joita ei tunneta, joiden elämäntilanteisiin ei olla tutustuttu muuten kuin kuulopuheiden avulla, silloin luultavasti tuomitaan ilman oikeanlaisia perusteita. Ja yksi suurimmista synneistä, huonoista teoista, mitä voi tehdä, on mielestäni tuomitseminen silloin kuin sinulla ei ole siihen oikeutta (saati sitten kaikki faktoja).

Luin tänään taas kerran Fuckyeahlgbt-blogia ja siellä oli sellainen artikkeli, jossa biseksuaali puhui siitä, miten niiden ei anneta olla biseksuaaleja, vaan halutaan määrittää heteroiksi tai homoiksi, yleensä sen hetkisen seurustelukumppanin mukaan. Olen itsekin tehnyt tätä, ja tänään tajusin miksi. Mua ärsyttää ne jotka sanovat minulle olevansa biseksuaaleja, mutta melkein koko loppumaailmalle he ovat heteroja. Tietenkin kaikkien oma seksuaalisuus on mitä on, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuutta ikinä mainita siitä kenellekään sanaakaan, mutta tuntuu olevan liiankin helppoa olla hiljaa ja leikkiä heteroa kaikille, jotka voisivat pahastua tai sanoa pahasti. Jos vain istuu hiljaa kun puhutaan paskaa ihmisistä heidän seksuaalisen orientoitumisensa takia, se on väärin. Mutta jotenkin vielä enemmän väärin, jos itse vielä kuulut niihin. Kuin puukottaisi selkään omaa kansaa tai jotain. Maanpetokseen verratava rikos, minun pienessä päässäni siis. Minulle tämä lgbt-yhteisö on sama kuin joillekkin oman maan puolustaminen, henkeen ja vereen. En koskaan suunnitellut tällaista, en edes huomannut miten niin kävi, mutta on ihana tietää että nämä ihmiset ovat olemassa. Ihmisiä, jotka eivät tunne minua lainkaan ja silti halaisivat minua, vain koska sanoisin heille olevani homo. Ja minua raivostuttavat nämä ihmiset, jotka kuvittelevat, että he voivat sanoa pahaa homoista. Ihan sama mikä uskonto tai muu selitys sinulla on takana, kenelläkään ei ole oikeutta puhua halveksuvasti, tehdä pilkkaa tai nimitellä toisia ihmisiä, varsinkaan sellaisesta mitä he eivät ole itse valinneet. Suurin osa maailman lääkäreistä ja muista asiantuntijoista on sitä mieltä, että homous ei ole sairaus ja ei ole parannettavissa, eikä varsinkaan tarttuva! Joten uskokaa minua, jos joku valittaa siitä kuin Pridet ovat tyhmiä tai homot eivät saisi olla linnanjuhlissa, tulen sanomaan jotain vastaan. Luultavasti enemmän kuin halutaan kuulla.

Homoille saadaan vähitellen ne oikeudet jotka heille kuuluvat, ja varmasti hitaasti myös biseksuaaleille, panseksuaaleille, aseksuaaleille jne. jne. saadaan sitä ymmärrystä ja rakkautta joka heille kuuluu. Kunnes jonain päivänä meitä ei tarvitse luokitella ulkonäön, uskonnon, seksuaalisen suuntauksen tai minkään muunkaan perusteella vaan saamme olla vain IHMISIÄ. Sillä kuka haluaisi olla luokiteltuna (lukittuna) johonkin laatikkoon kun voidaan kaikki olla yhdessä alasti pellolla ja pitää hauskaa. Ja heinäallergisillekin keksitään jotain apua 8D Peltobileet oujea!

On vähän mälsää, kun suurin osa kavereista seurustelee tai on muuten vaan kiireisiä. Onneksi Orsu-kissa makailee mun kanssa, se vaan ei osaa lohduttaa sanoin. Jos joulupukki toisi minulle lahjaksi hyviä unia. Viiden tunnin päästä alkaa taas kerran jouluaattoaamu, joka tuntuu vuosi vuodelta merkityksettömämmältä (onko tää sana????). Jos aikuisuus on tätä, en halua olla aikuinen.Voin olla Helinä-keiju, katzhing, kiitos!

Hyvää joulua kaikille ystäville, ajattelen teitä useammin kuin tiedättekään!